Illat alkavat olla valoisia ja ehdin emännän kanssa pitkälle lenkille työpäivän jälkeen, ennen kuin tulee ihan pimeää.
Västerbyssä järvi on vielä jäässä, vaikka maassa ei lunta olekaan. Kävin emännän kanssa pitkällä lenkillä ja kokeilin olla vapaana vähän aikaa. Se oli ihanaa.
Viimeksi löydettu uusi retkeilyreitti oli niin kiva, että päätin viedä ystäväni sinne myös. Kiersimme samat kaksi järveä kuin edellisellä kerralla, mutta nyt pidimme kunnon evästauon. Ihmiset joivat kaakaota ja söivät keksejä. Minä en saanut mitään.
Reitillä ei ollut tällä kertaa ketään muita, vaikka sää oli mitä parhain. Ehdimme takaisin autolle juuri ennen pimeää ja autolla sain vielä hellät halit retkiseuralaiselta.
Isäntä löysi internetistä jutun lähellä olevasta luontopolusta, jota emme olleet vielä testanneet! Lähdimmekin sitten samantien Tenholaan katsastamaan, millainen reitti on kyseessä. Perillä Ovanmalmin virkistysalueella oli pieni parkkipaikka, joka oli yllättäen täynnä autoja. Sää oli kiva ja oli viikonloppu, ehkä se selittää asian. Lähdimme kiertämään reittiä myötäpäivään.
Ensimmäisenä tuli vastaan hieno grillikota ja nuotiopaikka. Sitten ylitimme hienon sillan ja kävelimme järvenrantaa eteenpäin.
Otimme oikein söpöt ilmeet kun olimme valokuvattavana.
Reitti oli vain 3,5 kilometriä pitkä, eli Sipillekin sopiva. Emme nähneet juuri muita kulkijoita, paitsi laavuilla joita oli laskujeni mukaan ainakin neljä. Kun palasimme autolle, oli parkkipaikka lähes tyhjentynyt. Tulimme siis sittenkin hyvään aikaan ja vältimme ruuhkan polulla.
Meillähän ei ole täällä oikein talvea näkynyt, joten päätimme lähteä etsimään sitä. Isäntä ajoi auton Lahteen! Siellä oli ihanan talvista.
Pääsimme jäälle kävelylle.
Jäällä oli avaraa ja me molemmat saimme olla vapaina. Sipi oli ihan iloinen. Minä puolestani olin ratketa riemusta! Nautin sydämeni kyllyydestä siitä, että sain juosta ja säntäillä ja purkaa kaiken energian joka minun tassuissani oli. Pääsisinpä useammin jäälle juoksemaan!
Yöllä Sipin vatsaa alkoi koskea. Hän pullautti sängylle kolme läjää keppimujua. Kaikki tietenkin heräsivät siihen ja emäntä joutui siivoamaan keskellä yötä. Aamulenkillä kepin palasia tuli lisää Sipin toisesta päästä.
Nyt isäntäväki taas muisti, miksei Sipi saa syödä keppejä mielinmäärin.
Sunnuntaina emäntä otti minut auton kyytiin ja ajoi Skåldön lossilla yli Skärlandetin saarelle. Me menimme kahdestaan Kopparön luontopolulle. Olen ollut siellä ennenkin, mutta kesällä sinne ei viitsi enää mennä kun siellä on niin hirveästi punkkeja. Nyt oli pakkasta ja raikasta, ei punkkeja lainkaan!
Parkkipaikalla ei ollut yhtään muita autoja eikä reitin varrellakaan näkynyt ketään. Vasta ihan lopussa, kun olimme tulossa jo takasinpäin, näimme kaksi muuta ihmistä. Koska reitillä ei ollut muita, sain harjoitella vapaana kulkemista. Se oli tosi ihanaa, en melkein meinannut uskoa sitä todeksi! En mennyt pitkiä pätkiä vapaana, mutta se tuntui silti suurelta luottamuksenosoitukselta.
Reitillä oli paljon erilaisia mielenkiintoisia hajuja, enimmäkseen peurojen tuoksuja. Näin myös yhden puolikkaan supikoiran; sillä oli vain häntä ja takajalat tallella. Joku oli syönyt loput, ja tässä kohtaa emäntää alkoikin vähän jännittää että olimme siellä aivan yksin. Mitä jos joku haluaisi syödä meidätkin!
Kun tulimme rantaan, pidimme pienen evästauon taukotuvassa. Minäkin istuin mielelläni tuulensuojassa, koska mereltä kävi aika kylmä puhuri.
Jatkoimme matkaa ja yhtäkkiä emäntä näki vähän matkan päästä rannasta ison kiven, jolla istui kaksi merikotkaa. Se oli aikamoinen näky, minäkin vähän ihmettelin niitä. Ne huomasivat että me tuijotimme niitä ja lähtivät lentoon. Huh miten isoja ne olivat!
Retki oli oikein onnistunut ja ehdimme hyvin takaisin ennen pimeää. Päivät pitenevät nyt vauhdilla ja se on kivaa kun ehditään paremmin ulkoilemaan valoisalla.
Tämä tammikuu on ollut harvinaisen lumeton täällä etelässä. On meillä ollut muutama lumipäivä, kuten esimerkiksi tästä kuvasta näkee:
Tämä rakkaudenpolku on tosi kiva reitti, kun se menee meren rannassa kalliolla melkein koko matkan, mutta lenkki ei ole liian pitkä Sipillekään.
Olen keksinyt, että koska on uusi vuosi, on aloitettava myös uudet hassuttelut.
Vuoden ensimmäisenä aamuna päätin mennä isäntäväen makuuhuoneeseen emännän sängyn viereen herättämään hänet. Kävelin aivan pokerina sinne ja päätin, etten pyytele anteeksi mitään. Emäntä luuli, että minulla on joku hätä, mutta ehei, halusin vain käydä tervehtimässä häntä heti ensimmäiseksi aamulla.
Myös Sipi on muutaman kerran jäänyt kiinni siitä, että hän on yöllä hiipinyt isäntäväen makuuhuoneen matolle nukkumaan. Kyllä me molemmat tiedämme, etteivät koirat oikeasti saa mennä sinne, mutta mielestäni on hyvä aina välillä tarkistaa, ovatko säännöt vielä voimassa.
Eräänä toisena aamuna yllätin isännän kun hän heräsi: olin mennyt sohvalle nukkumaan. Sekin on tässä talossa koirilta kielletty alue. Katselin isäntää rohkeasti sohvalta ja koitin päätellä, onko sohva edelleen kielletty, vai olisiko se joululoman jälkeen sallittua. Isännän reaktiosta päätellen sohva on edelleen kielletty. En ole sen jälkeen kokeillut sitä.
Eilen oli uudenvuodenaatto. Olemme usein olleet Urpolassa maalla rakettievakossa, mutta tänä vuonna päätimme jäädä kotiin. Kävin iltapäivällä emännän kanssa juoksemassa pitkän lenkin ja olin aika väsynyt kun alkoi hämärtää.
Kuudelta alkoi pauke (tai oikeastaan jo vähän ennen). Sipi hermoili aika paljon ja oli levoton. Hän meni isännän työhuoneeseen pöydän alle ja välillä hän meni vessaan läähättämään.
Päätimme lähteä Västerbyhyn metsälenkille.
Siellä oli pimeää ja hiljaista eikä ketään ihmisiä missään. Kaukaa kuului vaimeaa pauketta, mutta emme pelänneet yhtään ja olimme aivan rentoutuneita ja rauhallisia.
Kotona olimme vähän ennen puoltayötä. Minua ei haitannut yhtään, että naapurustosta kuului pauketta. Minä vaan nukuin, kun olin riehunut päivällä niin paljon.
Sitten kahdeltatoista pauke loppuikin tosi nopeasti ja Sipi rauhoittui myös ja alkoi nukkua sikeästi.
Aamulla maahan oli satanut lunta ja koko eilinen stressi oli unohdettu.
Hyvää uutta vuotta lukijoilleni!
Joulupäivänä päätimme lähteä kiertämään Pienen karhunkierroksen. Seniorit jäivät sohvalle lämpimään ja pehmeään, kun me muut lähdimme reippailemaan. Reitti on 12 km pitkä, joten jouduimme pitämään hyvää tahtia että ehtisimme takaisin ennen kuin tulee ihan kokonaan pimeä.
Metsässä oli täysi talvi. Lumiset puut ja hiljaisuus ympäröivät meidät. Minä pyrin koko ajan kulkemaan porukan kärjessä, mutta ei se ihan täysin onnistunut. Minusta on vaan niin hauskaa olla eka ja vahtia kaikkea.
Eräänä aamuna ennen joulua lähdimme autolla reissuun ihan hirveän aikaisin, oikeastaan keskellä yötä. Matkustimme ihan koko päivän ja lopulta saavuimme Kuusamoon. Isäntä halusi käydä kaupassa, joten pidimme taukoa samalla. Hämmästys oli suuri, kun parkkipaikalla törmäsimme Urpoon ja Kärsään! Sipi ei ollut uskoa silmiään.
Kaupalta oli vielä pieni automatka mökille, mutta kyllä se sitten tuntui hyvälle kun saavuimme perille.
Jouluaattona senioriosasto eli Urpo ja Sipi jäivät mökille ja me muut lähdimme käymään Kiutakönkäällä. Siellä on upea koski, jota ihastelimme.
Jouluaattona tapahtui myös joulun ihme, josta Urpo kertoi blogissaan.
Parasta tällä lomalla oli ehdottomasti poikien ja minun välinen ystävyys, joka vain syveni päivä päivältä. Olin niin iloinen siitä, että sain viettää monta päivää heidän kanssaan.
