lauantai 23. syyskuuta 2017

Synttärijuhlat rannalla

Minä täytin eilen 9 vuotta. Se on aika paljon koiran elämässä.
Juhlimme synttäreitä tänään Lyypekin lähellä Brodtener Steiluferilla.


Siellä oli merellistä ja kaunista. Aurinko paistoi ja lämmintä oli noin 20 astetta. Kävelimme ensin tässä törmällä vähän matkaa ja sitten laskeuduimme rantaan.


Minusta otettiin jokavuotinen synttärikuva. Poseeraan mielellään tällaisen rantamaiseman edessä.


Sain synttärilahjaksi uuden punaisen Hunterin kaulapannan! Sipi sai samanlaisen, mutta petrolinsinisen.


Kun laskeuduimme rantaan, menimme tietenkin heti ensimmäisenä uimaan. Yritimme tutkia kaikki paikat, kuten tämän laiturin, mutta huomasimme pian, että rantaa on niin pitkästi ettemme millään ehdi tutkia kaikkea päivän aikana.


Lähdimme kävelemään eteenpäin. Sipi kävi koko ajan vedessä kahlaamassa ja hörppäämässä.


Minä kävin myös vedessä kastelemassa turkin monta kertaa. Välillä odottelimme isäntäväen evästaukojen päättymistä. Samalla saimme itsekin vähän levätä.


Sipi kuuntelee samaan aikaan kahteen suuntaan, siksi korvat ovat eri asennoissa.


Rantaa oli monta kilometriä ja tapasimme paljon vastaantulijoita.


Uimme tietysti monta kertaa ja haimme vesileluja vedestä. Vesi oli aika suolaista.


Emme hukanneet leluja, vaikka aallokko olikin välillä aika kova.


Lopulta nousimme rannalta takaisin rantatörmälle. Ylhäällä olikin vielä lämpimämpi kuin rannassa, mutta se ei haitannut kun olimme uineet niin monta kertaa jo.

Synttärieni juhlinta oli hyvin hauskaa tänäkin vuonna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti