tiistai 24. helmikuuta 2015

Vatsavaivoja

Isäntäväki päätti vaihtaa meidän ruuan toiseen merkkiin (joka muuten on paljon kalliimpikin) muutama viikko sitten. Minusta se oli oikein kiva ajatus, sillä vaihtelu virkistää. Saimme samalla myös naudanmahapullia ja lihapullia ja vaikka mitä. Ne olivat herkullisia annoksia!
Viime viikolla minun massuni alkoi kuitenkin käyttäytyä oudosti. Minulle tuli muutaman kerran kauhea kakkahätä aivan yllättäen. Silloin kiemurtelin ja vinguin ja minun oli pakko päästä ulos, kerran jopa keskellä yötä. Maha ei kuitenkaan ollut löysällä, vaan ihan normaalia tavaraa äkistin.
Isäntä ja emäntä vähän ihmettelivät tätä ja miettivät, voiko se johtua uudesta ruuasta. Minua on myös janottanut aika paljon viime aikoina, mutta se ei ilmeisesti liity uuteen ruokamerkkiin.
Nyt olen taas vaihtanut takaisin vanhaan ruokaan, jospa se auttaisi. Eihän se ole kiva lähteä keskellä yötä kakalle (vaikka Sipin mielestä se oli hauskaa, kun pääsimme yöllä pienelle lenkille).
Testaamme tämän viikon, mitä vatsani sanoo kun ruokamerkki taas vaihdetaan. Minun mielestäni paras ruoka tähän mennessä oli sunnuntai-illan possunkorvat. Niitä minä voisin syödä vaikka joka päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti